Tämä sivu on omistettu erilaisille vaivoille joiden vuoksi ihmiset usein hakeutuvat hierojalle. Sivun tarkoituksena on parantaa asiakkaiden tietämystä erilaisten vaivojen syntytavoista sekä kertoa kuinka näihin vaivoihin voidaan vaikuttaa.

Arpikudos

Arpikudos on uutta kudosta joka kasvaa kehoon leikkauksen, tulehduksen, loukkaantumisen tai onnettomuuden seurauksena. Iholla oleviin arpiin liittyy pigmenttimuutoksia eikä arpeutuneella iholla esiinny myöskään hikirauhasia tai hiustuppeja. Arpikudos voi luoda kehossa liikerajoitusta, poikkeavaa liikettä, tai rajoittaa muiden kudosten, kuten esimerkiksi nivelsiteiden ja hermojen liikkuvuutta. Kipua ja hermoperäisiä tuntemuksia voi myös ilmetä, jos arpikudos kulkee hermon läheisyydestä. Tällaiset tuntemukset voivat ilmetä joko paikallisesti tai kauempana vamma-alueesta. Hoidolla pyritään parantamaan arpikudoksen liikettä ja vähentämään siihen liittyviä vaivoja.

Arven syvyys ja sijainti vaikuttavat sen hoitotapaan.

Pinnallinen arpikudos voi muodostua esimerkiksi avoleikkauksen seurauksena. Tällaisen leikkausarven näkökulmasta hoito tulisi pyrkiä aloittamaan aikaisintaan 7-14 päivää leikkauksen jälkeen ja viikkojen 4-6 kohdalla voidaan yleensä aloittaa jo voimakkaampi käsittely. Ensimmäiset 3 kuukautta ovat ihanteellisinta aikaa hoitaa arpea, mutta jopa vuosia vanhoja arpia voidaan käsitellä, jos alueen liikkuvuus on arven takia rajoittunut. Paras tulos saadaan, kun kudoksia aletaan käsitellä mahdollisimman varhain. Hoidettavan alueen tulee olla terve eikä alueella saa olla tikkejä, tulehdusta tai vuotoa.

Pinnallisen arpikudoksen hoito hieronnan keinoin tapahtuu liikuttelemalla kudosta kiristäviin suuntiin, nostamalla arpea ihosta ylös sekä tietyntyyppisillä venytystekniikoilla. Hoidolla pyritään parantamaan paikallista verenkiertoa mikä edistää arven paranemista, pehmittämään sidekudosta, sekä vähentämään, poistamaan tai ennaltaehkäisemään kiinnikkeiden muodostumista. Kiinnikkeet voivat luoda alueelle liikerajoitusta ja kireyden tunnetta.

Arpikudosta voidaan hoitaa myös kinesioteipillä. Teipillä voidaan esimerkiksi nostaa ihoa arven alueella mikä ennaltaehkäisee kiinnikkeiden syntymistä ja lisää alueen verenkiertoa.

Sisäinen arpikudos voi muodostua esimerkiksi urheilusta aiheutuneen lihasrevähdyksen seurauksena. Tällaiset vammat tulevat yleensä useamman nivelen ylittäviin lihaksiin sekä alueelle missä lihas ja jänne yhdistyvät. Revähdykset altistavat alueen helpommin uusille vammoille vamma-alueelle muodostuvan arpikudoksen ja kiinnikkeiden myötä. Arpikudos heikentää myös nivelten liikkuvuutta mikä vaikuttaa haitallisesti vammautuneen lihaksen vastavaikuttajalihaksen toimintaan.

Hoidollisesti tälläiselle alueelle päästään hieronnan keinoin yleensä jo kolmantena päivänä kunhan asiallinen ensihoito on suoritettu. Ensihoito kattaa kylmän, kohoasennon, kompression sekä mahdollisesti kinesioteippauksen ja tulehduskipulääkkeen. Tulehdusta hoidettavalla alueella ei tässäkään tapauksessa saa olla.

Turvotuksen laskiessa aluetta voidaan alkaa hoitaa sively- ja poikittaisotteilla, isometrisillä vahvistusharjoituksilla sekä passiivisilla venytyksillä, olettaen etteivät nämä luo alueelle kipua. Noin 5-10 päivää vamman syntymisen jälkeen alueelle voidaan tehdä myös lihasenergiatekniikka jossa lihas viedään lyhentyneeseen asentoon, jännitetään, jonka jälkeen jännityksessä olevaa lihasta venytetään. Tämä rikkoo alueella olevia kiinnikkeitä ja mahdollistaa arpikudoksen paremman liikkuvuuden suhteessa sitä ympäröiviin kudoksiin. Hoito etenee aina kipua kunnioittaen.

Lähteet:
Nurturing Massage for Pregnancy - Leslie Stager
A Massage Therapist's Guide to Pathology, Fifth edition - Ruth Werner
Advanced Treatment Techniques for the Manual Therapist: Neck - Joseph E. Muscolino
Muscle Energy Techniques, Fourth edition - Leon Chaitow
Advanced Remedial Massage - Mel Cash
Kinesiology Taping: The Essential Step-by-Step Guide - John Langendoen, Karin Sertel
Orthopedic Massage: Theory and Practice, Second edition - Whitney W. Lowe

Kantakalvon tulehdus

Kipu jalkapohjassa voi olla merkki kantakalvon tulehduksesta, mutta toisin kuin vaivan nimestä voisi päätellä, itse kipu harvemmin on tulehdusperäistä. Ongelman taustalla piilee liiallinen rasitus jalkapohjan kantakalvoon, joka ajan mittaan alkaa rappeutumaan ja oireilemaan. Kipu paikallistuu kantaluun alaosan etupuolelle kantakalvon kiinnittymiskohtaan. Vaiva ilmenee usein pitkän paikoillaan olon jälkeen, kuten esimerkiksi aamuisin sängystä noustessa. Kantakalvon rappeutumiselle altistavia tekijöitä on paljon ja vaivan hoitoon liittyen tulisikin huomioida jalkoihin kohdistuva rasitus, huonot kengät, ylipaino, lihasheikkous, poikkeavat jalan asennot, rakenteelliset syyt sekä vanhat vammat. Hoidolla pyritään vähentämään kantakalvoon kohdistuvaa rasitusta ja tätä kautta vähentämään jalkapohjan oireita.

Vaivan moninaiset syyt edellyttävät jalan toiminnan perusteellista arviointia. Jalan linjaus sekä mahdolliset heikkoudet ja asentomuutokset nilkka-, polvi- sekä lonkkanivelessä käydään läpi. Jalkojen pituusero voi olla vaikuttava tekijä, joten tietyissä tapauksissa tukipohjallisesta voi olla hyötyä vaivan hoidossa. Ryhdin tarkastelun kautta pyritään selvittämään mitkä kudokset erityisesti kaipaavat huomiota ja toiminnallisilla testeillä pyritään paikallistamaan lihasheikkouksia. Hoidolla pyritään parantamaan asentoa kaikissa alaraajan nivelissä, jolloin rasitus kantakalvoon vähenee. Hieronnan tukihoitona voidaan hyödyntää kinesioteippausta ja TENS-hoitoa.

Rappeutumat paranevat hitaasti ja paraneminen voi kestää pitkään. Hoidon yhteydessä asiakkaan kanssa voidaan käydä läpi venytyksiä millä helpottaa vaivaa.

Lähteet:
A Massage Therapist's Guide to Pathology, Fifth edition - Ruth Werner
Orthopedic Massage: Theory and Practice, Second edition - Whitney W. Lowe
Anatomy Trains: Myofascial Meridians for Manual & Movement Therapists, Third edition - Thomas W. Myers
Orthopedic Physical Assessment, Fifth edition - David J. Magee

Kiertäjäkalvosinoireyhtymä

Kipu olkapään alueella saattaa viitata kiertäjäkalvosinoireyhtymään. Kyseessä on yleisin olkapään vaiva. Vaivassa kipu ilmenee olkapään sekä mahdollisesti olkavarren alueella ja on pääsääntöisesti ajoittaista. Yleensä kipu lisääntyy kättä sivulle nostettaessa, joten paidan pukeminen ja muut vastaavat toimet joissa kättä joutuu nostamaan saattavat hankaloitua. Hoidolla pyritään vähentämään kivun tuntemusta sekä palauttamaan olkanivelen normaali toiminta.

Kiertäjäkalvosin koostuu neljästä lihaksesta, jotka tukevat olkaniveltä. Näihin lihaksiin lukeutuvat lavanaluslihas, pieni liereälihas, alempi lapalihas ja ylempi lapalihas. Näistä neljästä ylempi lapalihas oireilee herkimmin, mutta muutkin lihakset saattavat ylikuormittua, jos niihin kohdistuu vääränlaista rasitusta. Ylikuormitukselle ja vammautumiselle altistavat alueen toistuva rasitus, ikääntyminen, kaatumiset sekä törmäykset. Myös tietyt urheilulajit joissa olkaniveleen kohdistuu huomattava määrä rasitusta altistavat kyseiselle vaivalle. Esimerkiksi heittolajeissa alempi lapalihas ja pieni liereälihas saattavat ylikuormittua toistoliikkeiden seurauksena. Loukkaantumisriski kasvaa, jos kyseiset lihakset ovat heikkoja eivätkä kestä niille asetettuja vaatimuksia.

Kiertäjäkalvosinoireyhtymään saattaa liittyä yökipua, alueen lihasheikkoutta, olkanivelen rahinaa, vastustettujen liikkeiden kivuliaisuutta sekä niin sanottu kipukaari. Olkapää saattaa myös lähteä kohoamaan poikkeavasti kättä sivulle nostettaessa. Onkin hyvä kartoittaa mahdollisia vaivalle tyypillisiä tuntemuksia, koska muutkin vaivat saattavat matkia kyseistä oireyhtymää. Samankaltaisia tuntemuksia saattavat aiheuttaa esimerkiksi olkapään limapussintulehdus tai lavanalushermon pinnetila. Tämän vuoksi haastattelu ja tutkiminen edellyttävät tarkkuutta, jotta hoito vastaisi oirekuvaa.

Ryhdillä ja työskentelyasennoilla voi olla vaikutusta vaivan syntyyn ja tämän vuoksi asiakkaan toimintaympäristö sekä ympäristön keholle asettamat vaatimukset tulisi myös käydä läpi. Esimerkiksi parturi-kampaajien työasennot tuppaavat altistamaan kyseiselle vaivalle.

Hoidolla pyritään vähentämään kipua, palauttamaan olkaniveleen sen normaali liikerata sekä vahvistamaan alueen kudoksia. Haastattelu ja tutkiminen luovat pohjaa hoitosuunnitelmalle ja saattavat antaa vihjeitä vamman paranemisvaiheesta ja syntytavasta. Vaivan ollessa uusi ja jos alueella vaikuttaa olevan tulehdusta aloitetaan hoito rauhoittamalla aluetta. Tämä on erityisen tärkeää, jos oireet ovat alkaneet vamman yhteydessä. Akuutissa vaiheessa hoito koostuu ei-tulehtuneiden kudosten hieronnasta, ryhdin korjauksesta, työasentojen hienosäädöstä tai työn tauotuksen lisäämisestä, kinesioteippauksesta sekä mahdollisesti kylmähoidosta.

Pidempään vaivanneet tai salakavalasti alkaneet oireet eivät todennäköisesti johdu tulehduksesta vaan enemminkin oireilevien kudosten rappeutumisesta. Tällöin hoidon pääpaino siirtyy kudosten vahvistamiselle, mutta tukihoitoina voidaan käyttää hierontaa, venytystekniikoita sekä kinesioteippausta. Kinesioteippaus tukee asiakkaan itsensä tekemiä harjoitteita ja mahdollistaa usein kivuttomamman harjoittelun.

Rannekanavaoireyhtymä

Pistely, puutuminen ja tunnottomuus sormien alueella voi olla merkki rannekanavaoireyhtymästä. Oireiden taustalla piilee rannekanavassa puristuksissa oleva keskihermo, jonka toiminta on hermoon kohdistuvan paineen vuoksi heikentynyt. Lisääntynyt paine voi aiheuttaa poikkeavia tuntemuksia hermon hermottamalla alueella eli peukalossa, etu- ja keskisormessa sekä nimettömän sormen peukalon puoleisessa puolikkaassa. Useimmiten oireet ilmenevät hermoperäisinä tuntemuksina, mutta myös alueen hienomotoriikka voi olla heikentynyt ja käsi voi tuntua kömpelöltä. Oireet ovat yleensä pahempia yöllä jolloin ranne pääsee taipumaan ja paine rannekanavaan sekä hermoon kasvaa. Hoidolla pyritään vähentämään hermoon kohdistuvaa painetta ja täten parantamaan hermon toimintaa.

Rannekanavaoireyhtymä on tunnetuin yläraajan hermopinteistä. Rannekanava muistuttaa rakenteeltaan tunnelia ja muodostuu ranneluista, nivelsiteistä sekä muista kalvorakenteista. Rannekanavassa kulkee yhdeksän jännettä sekä keskihermo, joka on näistä rakenteista myös pinnallisin. Hermon sijainti altistaa sen puristukselle rannekanavan "kattona" toimivaa nivelsidettä eli ranteen poikkisidettä vasten. Useimmiten oireet ilmenevät muutoksina käden tuntemuksissa, mutta toisinaan esiintyy myös alueen lihasten heikkoutta. Tähän vaikuttaa se, että yli 90% keskihermosta koostuu aistihermoista, jotka välittävät alueelta tietoa aivoihin ja vain alle 10% ovat liikkeeseen vaikuttavia liikehermoja. Vaiva voi syntyä periaatteessa mistä tahansa mikä vähentää kanavassa olevaa tilaa tai lisää kanavassa olevien rakenteiden paksuutta. Eräs syy keskihermon puristuksiin joutumiselle on rannekanavassa kulkevien jänteiden tulehdus. Ylirasituksen seurauksena tulehdus voi syntyä jänteitä ympäröivän kalvorakenteen sekä jänteiden väliin. Tulehdus lisää jännettä ympäröivän kalvon kokoa mikä puolestaan vähentää rannekanavassa olevaa tilaa ja keskihermo joutuu ahtaalle.

Muita vaivalle altistavia tekijöitä ovat muun muassa raskauden aiheuttama käsien turvotus, alueelle kohdistuvat vammat sekä pienet kasvaimet, kuten esimerkiksi hyytelörakko. Urheilupuolella voimistelijat ja pyöräilijät ovat eräitä altteimpia tälle vaivalle, koska molemmissa lajeissa tulee paljon rasitusta kyynärvarren ja ranteen alueille.

Hieronnan näkökulmasta tälläistä vaivaa hoidetaan vähentämällä hermoon kohdistuvaa painetta ja täten pyritään helpottamaan oireita. Hermon kulkureitti testataan koko matkalta kaularangasta rannekanavaan ja näin pyritään poissulkemaan muita mahdollisia keskihermon pinnetiloja. Ylirasituksen tapauksessa rasittuneita ja kireitä lihaksia pyritään rentouttamaan sekä venyttämään. Ranteen poikkisidettä voidaan pyrkiä venyttämään ja ranneluiden liikkuvuutta parantamaan, jos kyseisten luiden liikkuvuus on huono. Turvotuksen ollessa kyseessä hoito keskittyy turvotuksen vähentämiseen joko turvotusta vähentävillä hierontaotekniikoilla tai kinesioteippiä hyödyntäen. Hermoperäisiä tuntemuksia tai kipua ei hoidon aikana saa ilmetä. Vakavissa tapauksissa voi lääkärin suorittama ranteen poikkisiteen leikkaus olla tarpeen oireita helpottamaan.

Lähteet:
A Massage Therapist's Guide to Pathology, Fifth edition - Ruth Werner
Orthopedic Massage: Theory and Practice, Second edition - Whitney W. Lowe
Orthopedic Physical Assessment, Fifth edition - David J. Magee
Urheiluvammat: ennaltaehkäisy, hoito, kuntoutus ja kinesioteippaus, ensimmäinen painos - Brad Walker
Nerve and Vascular Injuries in Sports Medicine - Venu Akuthota, Stanley A. Herring
Thieme: Atlas of Anatomy, General Anatomy and Musculoskeletal System - Michael Schuenke, Erik Schulte, Udo Schumacher

Tenniskyynärpää

Tenniskyynärpää on yksi yleisimmistä yläraajan rasitusvammoista. Kyseessä on kyynärnivelen ulkosyrjän kiputila, joka ilmoittelee itsestään erityisesti ranteen ojennusliikkeissä. Vaivaan harvoin liittyy tulehdusta ja kipu useimmiten syntyy jänteessä olevan rappeutumistilan vuoksi. Jänne koostuu pääosin kollageenisäikeistä joihin liiallinen rasitus ajan mittaan luo rappeutumista aiheuttaen kipua ja jänteen vetolujuuden heikkenemistä. Hoidolla pyritään vähentämään jänteeseen kohdistuvaa rasitusta rentouttamalla siihen vaikuttavia lihaksia sekä parantamalla jänteen vahvuutta.

Tenniskyynärpäässä toistuva rasitus luo pieniä vaurioita ranteen ojentajalihasten jänteisiin ja erityisen herkkä tälläiselle vaurioitumiselle on ranteen lyhyen värttinäluun puoleisen ojentajalihaksen (m. extensor carpi radialis brevis) jänne. Altistavia tekijöitä ovat liiallinen rasitus, huono venyvyys, taustalla oleva sairaus tai mahdollisesti pitkäaikaisempi kortisonipiikkien käyttö. Yleensä rasittuneista lihaksista löytyy myös trigger-piste mikä ylläpitää tilannetta. Vamma voi nimensä mukaisesti olla peräisin tenniksen peluusta, mutta periaatteessa mikä tahansa rasitus mikä kuormittaa kyseisen alueen lihaksia voi altistaa kyseiselle vaivalle, kuten esimerkiksi toistuva tietokoneen hiiren käyttö.

Hieronnan näkökulmasta tälläistä vaivaa hoidetaan ylikuormittuneita kyynärvarrenojentajalihaksia rentouttamalla ja venyttämällä, sekä alueen kalvorakenteita muokkaamalla, eritoten jännealueelle tehdyllä poikittaisella hieronnalla mikä lisää jänteen kollageenituotantoa. Tukihoitoina vaivaan voidaan käyttää kinesioteippausta, tenniskyynärpäätukea, sekä sähkö- tai kylmähoitoja. Näillä pyritään entisestään rentouttamaan alueen lihaksia sekä vähentämään kipua. Tulehduskipulääkkeitä tulee harkita silloin, kun alueella on tulehdus. Kollageenivauriot paranevat hitaasti joten vaivan hoito voi vaatia pitkäjänteisyyttä niin hoitajalta kuin asiakkaaltakin. Asiakkaan itsensä tekemät kudoksia vahvistavat harjoitteet voivat myös edistää vaivan paranemista joten ne kannattaa yhdistää muuhun hoitoon.

Hoidon tehokkuuden kannalta on kuitenkin tärkeää poissulkea muut mahdolliset tekijät mitkä voivat luoda kipua kyynärnivelen ulkosyrjään. Tälläisiä voivat esimerkiksi olla trigger-pisteet uloskiertäjälihaksessa (m. supinator), olkavärttinäluulihaksessa (m. brachioradialis), ranteen värttinäluun puoleisessa pitkässä ojentajalihaksessa (m. extensor carpi radialis longus), sormien ojentajalihaksessa (m. extensor digitorum), kolmipäisessä olkalihaksessa (m. triceps brachii) tai kyynärpäälihaksessa (m. anconeus). Hermopinteet saman puolen kaularangassa tai värttinähermossa uloskiertäjälihaksen kohdalla voivat myös matkia tenniskyynärpään oireita. Jälkimmäisessä esiintyy myös kyynärvarrenlihasten heikkoutta mikä helpottaa tunnistamista.

Välilevyn pullistuma

Välilevyn pullistuma ilmenee usein paikallisena kipuna selän tai niskan alueella ja voi heijastella eri kohtiin kehossa. Alaselässä kipu voi heijastua alaspäin kohti jalkaa ja niskassa tuntuva kipu voi vastaavasti kulkea alaspäin kohti kättä. Rintarangan alueen pullistumat ovat myös mahdollisia, mutta huomattavasti harvinaisempia. Tällöin kipu voi tuntua heijastavan kyljen kautta kohti kehon etupuolta. Välilevyn pullistumassa on kyseessä välilevyn pehmeän sisäosan pullistumisesta ulospäin välilevyn keskiosasta. Tämä aiheuttaa ärsytystä alueella oleviin kudoksiin ja luo kivun tuntemuksen joko paikallisesti tai kauemmaksi itse vamma-alueesta. Alueella olevat hermot voivat myös ärsyyntyä mikä puolestaan voi tuntua joko kipuna, puutuneisuutena, pistelynä tai lihasheikkoutena hermon hermottamalla alueella. Hoidolla pyritään pienentämään pullistuman kokoa, palauttamaan alueelle sen normaali toiminta, sekä ennaltaehkäisemään vaivan uusiutumista.

Välilevyn terveydellä on suuri rooli vaivan ennaltaehkäisyssä. Ongelmia alkaa ilmetä, jos välilevyn ulkoseinämä alkaa rappeutumaan ja välilevyn pehmeä ydin pyrkii ulospäin. Rappeutumiseen vaikuttavat alueen heikentynyt aineenvaihdunta sekä liiallinen rasitus välilevyn seinämään. Hyvänä esimerkkinä tästä on harmillisen yleinen istuma-asento jossa alaselkä pääsee pyöristymään. Ajan mittaan tämä asento alkaa aiheuttamaan pieniä vaurioita välilevyn takaseinämään ja altistaa näin pullistumalle. Välilevy saa ravintonsa paineenvaihtelun ja liikkeen kautta, joten istuminen pitkiä aikoja paikoillaan voi muutenkin pahentaa tilannetta. Alueella olevat lihaskireydet sekä kierrot rangassa voivat myös luoda painetta välilevyihin ja täten heikentää välilevyjen aineenvaihduntaa altistaen niitä rappeutumiselle.

Terveen välilevyn ulkoseinämä koostuu kolmesta eri tasosta joissa on 20 kollageenisäikeistä muodostunutta rengasta. Rappeutuminen rikkoo näitä renkaita joko hiljalleen esimerkiksi huonon työskentelyasennon seurauksena tai nopeasti vamman seurauksena. Pehmeä ydin pääsee näin pullistumaan ulospäin heikentyneiden rengaskerrosten läpi ja luomaan painetta alueella oleviin kudoksiin. Hermoon kohdistuessaan paine häiritsee hermon sisäistä virtausta jonka tehtävänä on ravita hermoa. Tämä voi ilmetä hermoperäisinä tuntemuksina hermon hermottamalla alueella.

Välilevyn pullistumalle altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi ikä, vähäinen liike alueella, huonot työasennot, tupakointi ja alueelle kohdistuvat vammat. Eräs vaarallisimmista tilanteista syntyy, kun nostetaan maasta jotain selkä pyöristettynä ja pienellä rangan kierrolla. Tämä luo erityisen suuren paineen välilevyn heikoimpaan kohtaan eli välilevyn takaseinämään.

Hoidollisesti vaivaa lähestytään perusteellisella haastattelulla ja tutkimisella. Tämän tarkoituksena on löytää sellaiset liikkeet tai staattiset asennot joilla välilevynpullistuma saadaan pienemään ja näin vähentää asiakkaan oireita. Asiakkaan omalla toiminnalla on erittäin suuri merkitys pullistuman paranemisen kannalta ja tämän vuoksi hoidon aikana käydään läpi itsehoitoharjoitteita joilla paranemista voidaan edistää.